Neljä reittiä Patvinsuolla
Saavun Petkeljärveltä melko lähellä sijaitsevaan toiseen kansallispuistoon: Patvinsuolle. Toisin kuin pienellä Petkeljärvellä, täällä on reittejä mistä valita! Kulkuvaihtoehtoja löytyy lyhyistä päiväretkistä useiden päivien mittaisiin polkuihin, joten reissua suunnitellessa kartan tutkimiseen kuluu hieman normaalia enemmän aikaa. Mietin eri vaihtoehtoja vaelluksesta päiväreissuihin, mutta lopulta itselle mieluisin retkeilytapa eli pitkät päiväretket vievät voiton. Esittelen seuraavaksi puiston neljä eri kolkkaa, joissa vierailin.
Kuusipolku (3 km)
Patvinsuohon tutustuminen alkaa Kuusipolulta. Vaikka kevät on jo pitkällä ja helle painaa päälle, koen pienen yllätyksen heti parkkipaikalle saapuessani: reitin lähtöpiste on paksun lumikerroksen peittämänä!
Ei lunta sentään niin paljon ole, etteikö tuosta yli pääsisi. Ehdin kuitenkin luulla jo kesän saapuneen, mutta näemmä mennyt talvi tykkää vielä muistuttaa itsestään.
Kuusipolku on lyhyt, vain muutaman kilometrin pituinen reitti, jolla tutustutaan puiston vanhimpaan aarniometsään. Polun ympärillä on runsaasti kaatuneita puita sekä alueen luonnosta kertovia opastekylttejä. Osa rungoista makaa polun päällä, mutta muuten polkua on helppo kulkea. Kovin syvälle metsään täällä ei kuitenkaan pääse, ja läheiseltä tieltä kaikuvien autojen äänet rikkovat osaltaan ikimetsän tunnelmaa. Vaikka tällaisessa koskemattomassa metsässä on aina kiva liikkua, jää polku lähinnä esikosketuseksi Patvinsuon kansallispuiston maisemiin.
Lakkapolku (3 km)
Nyt päästään itse asiaan, eli ihailemaan kansallispuiston suomaisemia! Ei tosin vielä itse Patvinsuolle, vaan hieman pienemmälle Surkansuolle, jossa kulkee myös lyhyehkö rengasreitti. Reittiä lähdetään kulkemaan kaksilla raiteilla kulkevia pitkospuita pitkin. Toiset puut ovat selkeästi uudempia ja parempia kuin toiset, mutta epäselväksi jää onko vanha reitti tarkoitus korvata kokonaan uudella.
Jonkin aikaa pitkospuita talsittuani, kun alun metsämaisema on jäänyt hieman kauemmas, alkaa kaunis suomaisema avautua koko komeudessaan. Joka puolella lähes silmänkantamattomiin avautuva suomaisema on kokemus, jota on vaikea pukea sanoiksi - tai edes kuviksi.
Vaikka suolla kulkeminen onnistuu helposti pitkospuita pitkin, riittää polulla märkiä kohtia, joten kenkien kastumiseen on syytä varautua. Tässä mielessä kaksiraiteiset pitkospuut ovat hyvä asia, sillä ne helpottavat vastaantulijoiden väistelyä. Vaikka eipä täällä tällä kertaa juuri ketään muita näy. Silti suolla riittää elämää: pitkospuilla vilahtelee jatkuvasti hämähäkkejä ja pieniä sisiliskoja. Lintubongareidenkin luulisi olevan mielissään tällaisesta paikasta.
Reitin huippukohta on reitin puolivälissä oleva metsäalue, jolla sijaitsee lintujen tarkkailuun tarkoitettu luontolava. Lava on rakennettu melko korkealle maastoon, joten siitä avautuva suomaisema on vakuuttava, vaikka puustoa onkin edessä jonkin verran.
Ihailtuani maisemia oman aikani, on aika jatkaa matkaa. Tälläkin polulla on jonkin verran luonnosta kertovia opastekylttejä, joista osa on toteutettu jopa hieman kieli poskessa. Kiitos huumorista, Metsähallitus!
Reitin loppupuolella koen pienen yllätyksen, sillä kaksiraiteiset pitkospuut haarautuvat kahteen suuntaan. Vaihtoehtona on metsän suuntaan haarautuva uusi reitti, tai suoraan vanhoja ja osittain jopa veteen uponneita puita pitkin kulkeva reitti. Valinta ei ole vaikea - oikeastaan en edes mieti sitä, vaan lähden vaistomaisesti jatkamaan uusia pitkospuita pitkin, mutta nepä päättyvätkin nopeasti metsän reunalle. Lähtöpaikan autotie näkyy jo puiden takaa, mutta sinne ei tunnu menevän minkäänlaista polkua. Hieman hämmentyneenä palaan takaisin haaraumakohtaan ja jatkan vanhoja puita pitkin. Vaikuttaa siltä, että reitti kulkee oikeasti vanhoja puita pitkin.
Lakkapolku tarjosi lyhykäisyydessäänkin varsin kiehtovaa suomaisemaa, josta sai nauttia rauhassa. Patvinsuo on ollut muutenkin tähän asti varsin hiljainen: Lakkapolulla minua tuli vastaan vain yksi ihminen, Kuusipolulla ei ketään.
Suomunkierto (15 km)
Seuraava lenkki on edellisiin verrattuna jo varsin mittava: viidentoista kilometrin mittainen Suomunkierto vie kulkijan Suomunjärven kauniille hiekkarannoille, joita muuten riittää! Jos uimarannalla on ikinä ollut ahdasta, täällä ei sellaista ongelmaa ole. Rantafiilistä on luvassa myös sään puolesta, sillä päivän lämpötila lähentelee kolmeakymmentä astetta lähtiessäni liikkeelle Kurkilahden parkkipaikalta.
Kulkeminen tuntuu kuumuuden takia hieman vaivalloiselta. Veden tarjoamaa pikaista virkistystä on onneksi runsaasti tarjolla, mutta helpotus tuntuu kovin lyhytaikaiselta - etenkin silloin kun polku vie hieman kauemmaksi rannasta. Onneksi reittiä on sentään helppo kulkea, sillä maa on erittäin tasainen ja polku hyvin erottuva.
Jonkin aikaa helteessä talsittuani alkaa kova tuuli - ja voi että se tuntuukin hyvältä! Pitkähkön reitin varrelta löytyy myös usea leiripaikka lepäämistä ja yöpymistä varten. Suomunkierto on osa Patvinkierron vaellusreitin pisintä osaa, joten pitkästä vaelluksesta nauttivat pääsevät viettämään yönsä mukavan tasaisessa maastossa hiekkarannan läheisyydessä.
Noin puolivälissä reittiä saavun joenylityspaikalle, josta nappaan mukaani hieman luonnonvettä. Virtauspaikasta otettu vesi maistuukin poikkeuksellisen hyvälle, vaikka desinfioinkin sen kaiken varalta ennen juomista.
Jatkettuani matkaa virtauspaikalta huomaan olevani jo yli puolivälissä reittiä. Vaikka kierros on melko pitkä, ei maisemallista vaihtelua ole juurikaan ollut. Mäntymetsikköä, hiekkarantaa ja jokunen puinen silta - siinäpä se. Tämä oli toki tiedossa jo reitille lähtiessä, mutta se tuntuu silti hieman pettymykseltä. Tuulen laannuttua kuumuus alkaa taas puuduttaa, joten päätän istahtaa polun viereltä löytämälleni puunrungolle hetkeksi lepäämään. Pienen tauon jälkeen matka jatkuu musiikin voimalla kevyesti eteenpäin. Toisinaan on kiva kuunnella vain luonnon ääniä, mutta silloin tällöin kaipaan musiikkia, joka väsymyksen hetkellä pistää jalkoihin liikettä.
Reitin jo lähestyessä loppua koen yllätyksen: jalkojeni edessä pitkospuilla makaa käärme! Huomaan sen vasta astuessani ihan viereen, joten taidamme molemmat säikähtää. Kovin kauaa käärme ei ala itseään esittelemään, vaan painuu pian pusikkoon piiloon. Sieltä sen havaitseminen onkin jo todella vaikeaa, vaikka tiedänkin sen olevan siellä. Onneksi käärmeet kuitenkin pääsääntöisesti väistävät ihmistä, joten en osaa niitä kovin aktiivisesti pelätä.
Reitti tulee päätökseen ja alan olla jo melko väsynyt. Tuntuu, että reitin toinen puoli katosi muistikuvista välittömästi parkkipaikalle saavuttuani - tai sitten siitä ei vain jäänyt mitään mieleen. Joka tapauksessa parkkipaikan läheisyydessä olevalla hiekkarannalla alkaa auringonlasku, jota on hieno katsella.
Teretinniemen luontotorni (3 km)
Patvinsuon reissun viimeinen reitti lähtee samaiselta parkkipaikalta kuin Suomunkierroskin: Kurkilahden parkkipaikalta. Tällä kertaa kuitenkin täysin päinvastaiseen suuntaan, kohti Teretinniemen luontotornia. Tämä polku johtaa kulkijan vihdoin Patvinsuon kaikkein suurimmalle suoalueelle eli itse Patvinsuolle. Ihan pelkkää suota ei kuitenkaan tarvitse katsella, sillä matkalla ylitetään useita suolla olevia pieniä "saarekkeita".
Suota. Sitä täällä on, ja sitä avautuu joka suuntaan katsoessa. Mieluusti sitä katselisikin, mutta jossain kohtaa huomioni vie jälleen pitkospuilla päivää paistatteleva käärme! Vaikka tämäkin olento väistää minua, se päättää vielä sihistä perään. Ääni on hieman pelottava, sillä en ole varmaan koskaan aiemmin kuullut elävää käärmeen sihinää! Ja kyllä se ääni onkin sellainen, että sitä voisi kuvitella kuulevansa lähinnä jossain tuonpuoleisessa.
Saavun lintutornille. Se näyttääkin varsin upealta! Tornissa on väkeä, mutta siellä on kuitenkin hyvin tilaa usealle ihmiselle. Näin jonkinasteiselle korkeanpaikankammoiselle torniin kiipeäminen ei ole varsinaisesti miellyttävä kokemus, mutta pakkohan se on mennä kun tänne talsi. Ylhäällä vaiva ja pelon voittaminen onneksi palkitaan:
Tornista avautuvat maisemat ovat kertakaikkiaan upeita! Luultavasti ne olisivat vielä hieman upeamman ilta-aikaan, joten torni tarjoaa hienon kokemuksen heille jotka haluavat yöpyä Teretinniemen leiripaikalla. Alueella viihtymistä voi kuitenkin haitata hieman se, ettei lähellä ole vesialuetta. Vettä saa vain kaivosta, jonka vesi ei kuitenkaan näytä kovin houkuttelevalta.
Palattuani reitiltä juttelen parkkipaikalla vielä hetken aikaa samaiselle reitille juuri lähdössä olevan pariskunnan kanssa. He kertovat nähneensä eilen Petkeljärvellä jopa viisi käärmettä! Huh, omat kaksi havaintoa kahdelta päivältä eivät tunnukaan enää missään.
Patvinsuo tarjosi neljä hienoa ja toisistaan selkeästi poikkeavaa reittikokemusta. Myönnettäköön kuitenkin, että suunnitelmani Patvinsuon suhteen oli alkujaan hieman erilainen: tarkoitus oli yhdistää päiväretkeilyyn Patvinkierron lyhimmän osan vaellus. Jouduin kuitenkin empimään suunnitelmaani useaan otteeseen mm. reitillä pidettävien ampumisharjoitusten, kovan helteen ja ukkosvaroitusten takia. Välillä koin jopa pientä häpeää sen suhteen, etten lopulta lähtenytkään yöpymään Patvinsuon metsiin, vaikka olin siitä jonkin aikaa jo haaveillut. Toisaalta, katsellessani illalla ikkunasta kovaa ukkosmyrskyä en ollut enää täysin katuvainen sen suhteen, etten viettänytkään yötäni moisessa säässä. Vaikka se jollain tapaa olisi seikkailunhalussa kiehtonutkin.
Suunnitelman muutoksista huolimatta retkireissu oli kuitenkin onnistunut näinkin, ja jäähän minulle vielä syy palatakin. Ja sitten kun tulen takaisin, lupaa tehdä sen ainoastaan vaellusrinkan kanssa.