Kevätretki Petkeljärvellä: Kuikan kierros
Helleraja on vihdoin rikottu, joten uskallan sanoa kesän olevan täällä! Ja sehän tarkoittaa tietysti uuden kesäretkeilykauden aloittamista. Lumien sulamisen kanssa tuntui kuluvan taas pieni ikuisuus, mutta hyvää kannatti odottaa. Uusien kansallispuistojen valloitus jatkuu, ja tämän vuoden ensimmäinen kohde on Petkeljärven kansallispuisto Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa. Vuonna 1956 perustettu puisto on maamme vanhimpia ja samalla myös pienin: puistolla on kokoa vaivaiset kuusi neliökilometriä. Pienuutensa vuoksi puisto soveltuukin lähinnä päiväretkeilyyn, mutta vaelluksesta kiinnostuneille on tarjolla myös vaellusreitti, joka kulkee pääosin virallisen kansallispuiston ulkopuolella.
Kansallispuiston keskeisin reitti, Kuikan kierros, lähtee keskeltä puistoa Petraniemen leirintäalueelta. Polku on melko lyhyt (6,5 km), mutta lisäkilometrejä saa halutessaan vierailemalla Korkeasärkällä, Petkeljärven pitkällä niemimaisemalla, joka erottuu selvästi kartaltakin. Suositeltava kulkusuunta on myötäpäivään, mutta itsestäni vierailu Korkeasärkän niemessä vasta reitin loppupuolella kuulosti kivalta, joten lähdin kulkemaan reittiä vastapäivään.
Polku kulkee aluksi tavallisessa mäntymetsikössä. Puiston pienuudesta johtuen alan kuvitella jo tässä vaiheessa, että maisema tulee olemaan samanlaista alusta loppuun asti. Myöskään retkeilymotivaatio ei ole tässä vaiheessa kovinkaan korkealla kovasta kesän odotuksesta huolimatta. Tilanne on itselleni yllättävänkin tuttu: vaikka retkeily ja luonnossa liikkuminen on yksi lempiharrastuksiani, on polulle lähteminen ja ensimmäisten askeleiden ottaminen usein jotenkin vaivalloista.
Hetken polkua kuljettuani saavun Kuikkalammelle, josta alkaa polun ensimmäinen harjumuodostelma. Polku on paikoitellen kivinen, mutta vastapainoksi molemmilla puolilla harjua on tarjolla kaunista, kirkasvetistä järvimaisemaa. Alan pikkuhiljaa muistaa, miksi metsäpolulle kannatti taas lähteä: hienoja maisemia ja luonnon rauhaa on vaikea vastustaa! Auringon laskiessa ympärillä kuuluu lukuisten eri lintujen ääniä, selkeimpänä puiston tunnuslinnun, kuikan, komea ääni. Sääkään ei voisi olla parempi: T-paitakeli, jonka rinnalla kevyt kesätuuli pitää huolen siitä, ettei kävellessäkään tule liian kuuma.
Näin toukokuussa retkeilyalueet tuntuvat olevan vielä varsin hiljaisia. Harjuilla astellessani vastaani kävelee yksi pieni retkiryhmä, ja se jää lopulta ainoaksi koko kierroksen aikana. Rauhaa ja hiljaisuutta on siis ainakin tarjolla riittävästi tähän aikaan vuodesta.
Harjulta laskeutuessa pysähdyn katselemaan järvimaiseman horisontissa olevia myrskypilviä. Näkymä on hieman uhkaava, mutta toisaalta myös jotenkin haikea. Maisemaa tuijottaessani palaan mielessäni muistoihin aiempien reissujen hienoista maisemista, joita olen jäänyt tuijottamaan pitkään. Hämmennyn joka kerta uudelleen kuinka paljon iloa yksi luontomaisema voi ihmiselle tuottaa! Toivon mukaan vastaavia kokemuksia on tänäkin kesänä tarjolla runsaasti.
Polku palaa takaisin mäntymaisemiin, minkä jälkeen siirrytään pian vähän yllättävästi talsimaan pitkospuille suomaisemaan. Viimeistään tässä kohtaa alan yllättyä siitä kuinka hämmästyttävän monipuolinen näinkin pieni puisto ja sen lyhyehkö polku on geologisesti.
Reitti on merkitty maastoon pääsääntöisesti hyvin, mutta jossain kohtaa saavun risteykseen, jossa reittiopasteet ohjaavat reittiä myötäpäivään kulkevaa oikeaan suuntaan, mutta vastapäivään kulkevalle ei ole ihan aina selvää mihin suuntaan jatkaa. Vastaava hämmennys sattui jo kerran aiemminkin, mutta tässä kohtaa samoja reittimerkintöjä on jopa kolmeen suuntaan. Puhelimessani oleva puiston kartta auttaa oikeaan suuntaan, mutta jos karttaa ei ole mukana, kannattaa reitti kulkea suosiola myötäpäivään hämmennyksen välttämiseksi.
Joutenjärven rantaa kulkiessani satun huomaamaan, että jollain on pystytettynä teltta järven rannalla. Tässäkin kansallispuistossa leiriytyminen tulisi suorittaa vain sille tarkoitetuilla paikoilla, joten telttapaikka on melko varmasti luvaton. Näky herättää vähän samoja ikäviä tunteita kuin metsäpalovaroituksen aikana sytytetyt nuotiot. Voisi olla hyvä mainita asiasta, mutta toisaalta itselläni ei ole tällaisissa asioissa useinkaan tapana puuttua muiden tekemisiin. Tietämättömälle voi huomautuksesta olla apua, mutta välinpitämättömyyteen ei satunnaisen retkeilijän tiedoksiannolla ole aina vaikutusta.
Reitin loppuosuudella alkaa vastaan tulla infotauluja, jotka kertovat jääkauden sulamisvesistä syntyneistä harjuista. Jääkauden peruja ovat myös reitin varrelta löytyvät supat: suuret kuopat, joiden erottumista maastossa tuntuu olevan vaikeaa tallentaa kuviin. Historiasta kertovat myös alueella nähtävät juoksuhaudat. Moisia ei usein kansallispuistoissa näe, mutta näin itärajan tuntumassa ne eivät varsinaisesti yllätä.
Aiemmin kehumani täydellinen kesäsää väistyy pikkuhiljaa ja alkaa sataa. Myös ukkonen jyrähtelee jossain kaukana. Sateesta huolimatta on yhä niin lämmin, että T-paidassa tarkenee kulkea. Annankin kesäsateen kastella minut vapaasti ja kyllä se vain tuntuukin hyvältä! Vastapäivään kiertäen reitin loppuosuudeksi jäänyt vierailu Korkeasärkällä toteutuu vain osittain, sillä päätän kulkea niemen kärkeä kohti vain sen verran, että saan sopivasta kohtaa ikuistettua kuvan auringonlaskusta.
Reitille lähtiessä minulla oli jonkinasteinen motivaation puute. Nyt huomaan, että jos olisi jäänyt kotiin, olisi tämäkin hieno kokemus jäänyt kokematta. Petkeljärven Kuikan kierros oli oikein hyvä aloitus tämän kesän retkiseikkailuille.