Pyrähdys Valkmusan kansallispuistossa
Kymenlaaksossa sijaitseva Valkmusan kansallispuisto on maamme pienimpien kansallispuistojen joukossa. Tämä pääasiassa suoluonnosta koostuva alle 20 neliökilometrin puisto sisältää vain kaksi kartalle merkittyä lyhyttä reittiä, joilla päästään vierailemaan näkötornilla ja Moronvuorella. Talvella lumen peittämää lääniä riittäisi enemmänkin tutkittavaksi, mutta näin kesällä puisto toimii parhaiten lyhyenä päiväretkikohteena.
Simonsaari
Simonsaaren kierros on 2,5 km mittainen rengasreitti, jolla vieraillaan suolle rakennetulla näkötornilla. Reitin parkkialueelle on vaivatonta ajaa asfaltoitua tietä pitkin. Tämä ei ole ihan nyrkkisääntö maamme kansallispuistoissa, mutta helppo saavutettavuus ei ole houkutellut porukkaa liikkeelle: paikalla on vastassa vain yksi auto. Toisaalta sääkään ei ole paras mahdollinen, sillä pitkään jatkunut hellekausi tekee metsässä kulkemisesta tukalaa.
Lähden kulkemaan reittiä myötäpäivään. Tässä vaiheessa ei ole ihan ilmeistä, että polku vie avosuolle, sillä se kulkee aluksi metsämaisemissa. Kulku on pitkospuilla helppoa, mutta ajoittain reitti peittyy runsaaseen heinään.
Lyhyen metsätaipaleen jälkeen saavutaan itse suolle. Se onkin jälleen silmiinpistävä ilmestys.
Lyhyen taipaleen jälkeen saavun Simonsaareen, jossa minua on vastassa näkötorni ja toinen retkiporukka. Torni ei ole erityisen korkea ja siihen on helppo kiivetä.
Jos suomaisema oli alhaalta katsottuna hieno, niin ylhäältä se avautuu vielä hieman upeammassa loistossa. Lääniä riittää joka suuntaan:
Moronvuori
Koska reitti oli varsin lyhyt, päätän tutkia puiston toisen virallisen reitin vielä samana iltana. Puiston pienuudesta huolimatta tälle toiselle reitille ei kuitenkaan pääse autolla kovin helposti: parkkipaikka sijaitsee puiston toisella puolella, ja ainakin oman navigaattorini mukaan ajo sinne kestää puoli tuntia, minkä lisäksi matka ajetaan Siltakylän keskustan läpi. Osa Valkmusan retkikokemusta on siis reittien välillä tapahtuva vierailu urbaaneissa kylämaisemissa.
Moronvuoren parkkipaikalla on jälleen vain yksi auto, ja sekin on paikalle saapuessani juuri lähdössä pois. Mikäpä siinä, saan todennäköisesti tutkia tämän osan puistosta ihan omassa rauhassa. Matkaa Moronvuorelle on vain parisen kilometriä.
Alkuosa reitistä on tylsää metsätietä. Sen päässä odottaa kuitenkin houkuttelevan näköinen metsämaisema.
Metsäpolkua ei tarvitse kävellä kauan kunnes Moronvuori tulee näkyviin. Se onkin hieno ilmestys metsäpolun päätteeksi.
Heinikon läpi on mahdollista kulkea tutustumaan nähtävyyteen tarkemmin. Lähempänä vuorta havaitsen seinämässä olevan aukon, josta pääsee sisään. Kovin syvästä luolasta ei ole kyse, mutta sen verran kuitenkin, että menninkäinen voisi hyvin piiloutua sinne päivänsädettään pakoon.
Moronvuorelta polku jatkuu vielä jonkin matkaa ja saapuu lopulta sadunomaiselle metsätuvalle. Paikka on todella tunnelmallinen. Tässä vaiheessa tuntuukin, että näinkin ison suoalueen mielenkiintoisin paikka ei ehkä olekaan itse suo, vaan se mitä sen reunamilta löytyy.
Varsinainen kartalle merkitty reitti päättyy tuvalle, mutta sieltä on vielä mahdollista jatkaa kulkua ja kiivetä itse Moronvuorelle. Sinne ei näytä olevan opasteita, mutta polku ylös vuorelle alkaa aivan tuvan läheisyydestä.
Ylhäällä vuorella avautuu hieno maisema Valkmusan suolle. Maisemasta ei tosin voi olla erottamatta yhtä Moronvuoren erikoisuutta: suoraan kallion yltä kulkee sähkölinja, joka hieman pilaa maisemaa.
Valkmusan kansallispuiston näkötornilla ja Moronvuorella vierailu oli kiva kokemus, mutta muuten puisto ei tarjonnut mitään erityisen mieleenpainuvaa. Puisto olikin itselleni lähinnä välietappi kohti Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa, jonne kaikki Suomen 40 kansallispuistoa kattava retkikiertueeni lopulta päättyy. Saatan kuitenkin palata Valkmusaan vielä uudestaan, sillä talvisella suolla hiihtäminen on kokemus, jonka ehkä haluaisin tässä paikassa kokea.