Kotona ikimetsässä
41 kansallispuistoa ja muita retkeilytarinoita

Matka ikimetsään: Pyhä-Häkin kansallispuisto

15.9.2019 / Jari Hanhela

Pyhä-Häkissä humisee ikimetsä: kansallispuiston vanhimmat hongat ovat yli 400 vuotta vanhoja ja muutama komea ilmestys on merkitty erikseen kartalle luonnonnähtävyydeksi. Tällaisia ikimetsiä on maassamme jäljellä enää kovin vähän, joten tätähän täytyi lähteä katsomaan Saarijärven suunnalle.

Pyhä-Häkki

Reitille lähdettäessä päästään suoraan asiaan eli polulle kohti ikimetsää. Reittiä ei tarvinnut kulkea pitkälleekään, kun ympärille alkoi muodostua vanhan metsän luoma mielenkiintoinen miljöö. Keloja ja liekopuita makasi runsain määrin ympäröivän metsän pohjalla. Jos tavallinen talousmetsä harvoin näyttää oikein miltään, niin täällä huomasi heti olevansa erityisessä paikassa. Pian vastaan tulivat myös ne kartalle merkityt isot vanhat puut, ja kieltämättä ne herättivät koko komeudessaan melkoista kunnioitusta. Voi vain ihmetellä, kuinka erilaisessa maailmassa nämäkin puut ovat elämänsä aloittaneet, ja ovat yhä pystyssä.

Pyhä-Häkki

Pyhä-Häkki

Pyhä-Häkki

Ikimetsän ohella Pyhä-Häkin reitillä pääsi kulkemaan puistoa ympäröivässä talousmetsässä ja suolla. Reitillä sijaitsee myös yksi nuotiopaikka, ja vaikuttikin siltä kuin kaikki vierailijat olisivat kokoontuneet sinne. Parkkiksella kun oli lähtiessä runsaasti autoja, mutta itse polulla en nähnyt juuri ketään.

Sieni

Sieni

Pyhä-Häkin puisto on varsin pieni, vain noin 13 neliökilometriä, joten sen läpi kulkeva, noin 6km mittainen ympyräreitti oli nopeasti ohi. Selkeästi puiston paras osuus eli ikimetsä oli vastassa heti polun alussa, eikä loppuosa polusta päässyt oikein missään vaiheessa säväyttämään samalla tavalla. Tästä huolimatta reitti oli ehdottomasti kokemisen arvoinen eikä kansallispuiston status jäänyt epäselväksi.

Auringonlasku

Puistosta poistuessani pohdin, miksi en mielestäni ollut oikein onnistunut välittämään ikimetsän tunnelmaa valokuviksi haluamallani tavalla. Jälkeenpäin luin, että muillakin on ollut hieman samoja ongelmia tässä paikassa. Ikimetsä on iso kokonaisuus ja siellä kulkeminen on pitkälti aisteihin perustuva retkikokemus. Sellaista on vaikeaa tallettaa kuviksi, vaan se on koettava itse. Onneksi oma kokemukseni säilyy kuitenkin vielä pitkään tuolla jossain mielen syövereissä.

Täysi kuu

(Viimeinen kuva puiston ulkopuolelta)

Copyright © Jari Hanhela