Risteilyretki saareen: Päijänteen kansallispuisto
Kesä alkaa hiljalleen lähestyä loppuaan ja samalla olen palannut meren ääreltä takaisin sisämaan retkeilyalueisiin, tällä kertaa Padasjoelle. Täällä sijaitsee Päijänne, Suomen toiseksi suurin järvi, sekä sen luotojen muodostama saaristokokonaisuus - Päijänteen kansallispuisto. Puiston keskellä sijaitsee Päijänteen ehkä merkittävin retkipaikka: saari nimeltä Kelvenne. Tällekään saarelle ei ole kumipyörillä asiaa, joten taas oli mietittävä, miten retkeni järjestän. Sain selville, että saarelle kulkee kesän ajan ainakin yksi pieni risteilyalus muutamia kertoja viikossa aina elokuun alkuun asti. Onnistuin taittamaan matkani sillä, juuri sopivasti kauden viimeisellä risteilykierroksella.
Matka saarelle kestää aluksella noin tunnin ajan. Odotellessa luin mielenkiintoista kirjaa paikallisesta erakkojulkkiksesta, joka vaikutti alueella joitain vuosikymmeniä sitten. Kyseisen henkilön vaatimaton mökki on nykyään kunnostettu ja avoinna vierailijoille. Sitä on ilmeisesti myös harkittu liitettäväksi osaksi Päijänteen kansallispuistoa, mutta vielä toistaiseksi se sijaitsee kuitenkin puiston ulkopuolella, ja myös eri saarella, joten valitettavasti en voinut sisällyttää ex-tempore vierailua mökille.
Kelventeellä on läpimittaa noin kahdeksan kilometriä, joten se on kokonsa puolesta selkeästi parempi retkeilykohde kuin aiemmat vierailemani pienet saaret. Vaikka olin ainoa aluksella saarelle saapunut retkeilijä, sain pian huomata, että saaren hiekkarannoilla on runsaasti erilaisia telttaporukoita. Saarta kiertäessä vaikuttikin siltä, että iso osa porukasta oli saapunut saarelle omilla veneillä, niitä kun oli parkissa ympäri saarta. Tiukka kahdeksan tunnin aikataulu ei antanut mahdollisuutta tutustua rauhassa koko saareen, mutta saaren läpi kulkevan polun kangasmaasto ja harjut tulivat kyllä tutuksi noin puoliväliin asti saarta. Pidempikin matka olisi ollut mahdollista kulkea, mutta aika tuntui kuluvan elokuisen ympäristön ihailuun ja maisemien kuvaamiseen. Elokuu on muutenkin mielestäni parhaita retkeilykuukausia kun pahimmat helteet ja sääsket ovat jo väistyneet, mutta tippuvista lehdistä huolimatta syksyn kylmyys ei ole vielä täällä.
Saarella kulkiessa vastaani tuli useita retkiporukoita. Useat vastaantulijat hymyilevät kun heille antaa tietä ja etenkin vähän vanhemman ikäpolven ihmiset tykkäävät pysähtyä hetkeksi juttelemaan (se on helppoa etenkin silloin, jos vastaantulijoilla on mukana koira). Retkipolulla kaikista vastaantulijoista tuntuu välittyvän mukavan rento elämänasenne, millaiseen haluan itsekin enemmän pyrkiä. Joskus, kuten tälläkin kertaa, vastaan tulee kivanoloinen retkiporukka, jonka kanssa tekisi mieli vaihtaa pari sanaa, mutta tilanteet menee ohi nopeasti ennen kuin ehtii sanoa mitään. Jatkossa voisinkin yrittää ottaa itselleni tavoitteeksi lähestyä tällaisia porukoita rohkeammin. Kun mietin miten itseäni on poluilla lähestytty, niin ei sen keskustelun aloituksen ole tarvinnut olla mitää sen kummempaa kuin vaikka kysymys, että mihin päin on menossa tai mistä tulee.
Illan lähestyessä alkoi olla aika palata tulopaikalle, josta risteilyalus saapuu hakemaan matkustajia. Auringon jo pikkuhiljaa laskiessa risteilyalus irtoaa saaren laiturista viimeisen kerran tänä kesänä, mukana muutama retkiporukka ja minä. Katsellessani aluksen ikkunasta ulos laskeskelen, että olen viimeisen reilun viiden viikon aikana vieraillut kahdeksassa kansallispuistossa, Pohjois-Norjasta eteläisimpään Suomeen. Nyt on hyvä aika hengähtää.
(Viimeinen kuva kansallispuiston lähialueelta)