Kotona ikimetsässä
41 kansallispuistoa ja muita retkeilytarinoita

Viikonloppu Saaristomeren kansallispuistossa Utön saarella

30.7.2019 / Jari Hanhela

Maamme pohjoisimman kansallispuiston Lemmenjoen yöttömän yön maisemat vaihtuivat yhteen eteläisimmistä, kun saavuin helteiseen Turkuun, kohteenani Saaristomeren kansallispuisto. Kyseessä on taas yksi iso saarivaltainen kansallispuisto, joten tutkittavaa kyllä riittäisi. Oman visiittini puistossa päätin kuitenkin rajata tällä kertaa Utön saareen, joka on maamme eteläisin vakituisesti asuttu paikka. Saarelle ei ole maanteitse asiaa, mutta paikalle pääsee maksuttomalla M/S Eivor -aluksella. Matka tänne Itämeren ympäröimään helmeen kestää aluksella 4-5 tuntia.

M/S Eivor

Saaristomeren visiittini on niitä harvoja kansallispuistovierailuja, joissa jo pelkkä matka paikan päälle jää mieleen. Vesiteitse isolla aluksella asutulle saarelle siirtyminen ei välttämättä ole sitä kaikkein perinteisintä retkeilyä - jos nyt on retkeilyä ollenkaan. Toisaalta, itsestäni on vain kiehtovaa ajatella, kuinka erilaisia kokemuksia kansallispuistokierrokseni minulle tuo, joten tässä mielessä satunnaiset laivaristeilyt ovat ihan tervetullutta vaihtelua.

Utön saari on pieni: sen päästä päähän kävelee reilussa vartissa ja vakinaisia asukkaita siellä on tiettävästi alle 50. Tästä huolimatta saari vaikuttaa olevan suosittu matkakohde, sillä mukanani saarelle saapui useita kymmeniä turisteja. Saarella sijaitsee pieni kylä peruspalveluineen ja satamineen sekä useampi Puolustusvoimien sotilasalue. Varsinaisia retkeilyreittejä täällä ei kuitenkaan ole, joten retkeilyn sijaan päätin tutustua omin päin saaren kulttuuriin, rakennuksiin ja ympäröivään luontoon.

Majakka

Majakka

Utön ehkä tunnetuin kulttuurikohde on saaren keskuksessa komeileva, alkujaan jo 1700-luvulta peräisin oleva majakka, joka on varsin upea ilmestys etenkin yöaikaan. Pääsin Utössä ollessani myös ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista on katsella yön syleilemää merimaisemaa majakanvalossa. Sitä katsellessa sielu lepää, ja vaikka saarella turisteja pyöriikin, heistä huolimatta täällä voi tuntea saavansa olla hetken rauhassa kaukana arjen kiemuroista. Voi vain kuvitella, millaista ympärivuotinen elämä tällä pienellä saarella mahtaa olla verrattuna omaan tamperelaisen arkeeni.

Kulttuurimaisemaa Utössä

Kulttuurimaisemaa Utössä

Kulttuurimaisemaa Utössä

Kansallispuistojen kiertäminen on tyypillisesti tarkoittanut minulle sitä, että marssitaan reppu selässä pitkälle metsäpolulle. Utön saarella vierailu poikkesi tästä kaavasta selvästi niin matkan kuin paikan päällä olevan tarjonnankin suhteen. Vaikka metsää tai retkipolkuja ei käytännössä ollut, oli saaren kulttuurimaisemasta ja yleisestä tunnelmasta nauttiminen oma kokemuksensa, joka jää varmasti minulle mieleen. Vaikutti myös siltä, että täällä ihmiset suhtautuvat vierailijoihin aivan eri tavalla kuin isossa kaupungissa. Yöllä majakkaa kuvatessani sain nimittäin kuulla kysymyksen, että eikö minulla ole yöpaikkaa, kun hiippailen yksin yössä reppu selässä.

Lopuksi mainittakoon, että Utön saarella on ilmakuvauskielto, mutta minulla oli pääesikunnalta kirjallinen kuvauslupa reissuni ajaksi. Luvasta huolimatta tiedostan, että ilmakuvaukseni häiritsi osaa saaren asukkaista, mistä esitän pahoitteluni. Pyrin kuvatessani huomioimaan aina muut ihmiset, mutta valitettavasti lennättämisen aiheuttamaa meluhaittaa ei voi täysin eliminoida. Olen jutellut aiheesta useiden ihmisten kanssa, jotka ovat kansallispuistoissa ilmakuvauksiani seuranneet, ja tätä ennen kaikki heistä ovat onneksi suhtautuneet harrastukseeni positiivisin mielin. Harkitsen kuitenkin, että jätänkö jatkossa tällaiset ihmisten asuttamat kulttuurikohteet kokonaan ilmakuvaamatta. Koko kuvaamisen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin saada ihmisissä aikaan kivoja tuntemuksia hienoilla kuvilla, eikä aiheuttaa yleistä mielipahaa.

Auringonlasku

(Kuvat Utöstä, paitsi auringonlasku muualta Turun saaristosta)

Copyright © Jari Hanhela