Puurijärven ja Isonsuon kansallispuisto sekä elämäni upein auringonlasku
Satakunnassa sijaitseva Puurijärvi-Isosuo on verrattain pieni kansallispuisto. Puiston pienuutta korostaa erityisesti se, että kartalle merkittyjen polkujen yhteispituus on selvästi alle 10 kilometriä. Tältä pohjalta minulla ei ollut kovin suuria odotuksia puiston suhteen, mutta halusin toki tämänkin puiston nähdä ja ehkäpä samalla rikkoa omat olemattomat odotukseni.
Retki lähti liikkeelle Isonsuon pitkospuilta, joita pitkin polku kulkee suon läpi parin kilometrin matkalla Kokemäenjoen koskelle. Suo oli hieno, vaikka rikkoutuneilla pitkospuilla kulku oli välillä haastavaa ja suon ainoa lintutornikin oli heikosta kunnosta johtuen poissa pelistä. Koskelle saavuttuani havaitsin koko alueen olevankin aidattu. Tämä oli hämmentävää, sillä kartan mukaan reitti kulkisi aidan kohdalta suoraan koskelle eikä aidasta ollut mitään mainintaa, vain kalastuskiellosta oli paikalla kyltti. Hetken aikaa aitaa kierrettyäni ymmärsin kyseessä olevankin lehmäaitaus, joka jostain syystä peittää reitin koskelle. Pian pari lehmääkin tuli minua tervehtimään, ja voi että he olivat herttaisia. 😍 Löysimme heti jotain yhteistä. Nimittäin ainakin sen, että kyllä siinä on sekä lehmä että ihminen ihmeissään, kun oman reitin tiellä möllöttää aita.
Lehmiä aikani ihailtuani palasin takaisin reitille ja pohdin, saisiko tai kehtaisiko aidan yli mennä ja mitä lehmät ja lehmien omistaja siitä tykkää. Pian paikalle saapui myös pari muuta retkeilijää, jotka ihmettelivät samaa aitaa reitin varrella. Päätimme yhdessä avata veräjän, joten ryhmässä tohdin sitten itsekin mennä lehmäaitaukseen. Lehmiä ei tässä vaiheessa näkynyt ja aitauksen läpi pääsikin lopulta helposti koskelle. Myöhemmin selvisi, että ilmeisesti paikalla on joskus ollut opastava kyltti kulkea veräjästä, kunhan sen sulkee mennessään.
Kävin vielä tutkailemassa, mitä suon toiselta puolelta löytyy, ja pian tämän jälkeen puisto alkoikin olla suurimmalta osin nähty. Jäin kuitenkin odottelemaan kameran kanssa, josko laskeutuva aurinko mahdollistaisi hienommat valokuvat. Tässä vaiheessa alkoivat myös ikävyydet. Retkillä ja muutenkin koetan vältellä kaikenlaista turhaa valittamista, mutta mainittakoon nyt, että koskella olevasta kalastuskiellosta huolimatta havaitsin päivän aikana paikalla useita kalastajia. Lisäksi läheiselle nuotiopaikalle oli jätetty roskasäkki. Itsestä tuntuu ikävältä tällainen ihmisten piittaamattomuus. Onnistuin myös jotenkin hukkaamaan puhelimeni, mutta onneksi autoon liitetty Bluetooth kuitenkin pelasti tilanteen ja puhelin löytyi vain "pienen" huolestumisen jälkeen.
Odottelu alkoi hiljalleen turhauttaa, iso pilvimassa peitti auringon ja lopulta alkoi kova sade. Tässä vaiheessa olin jo valmis lähtemään kotiin, mutta päätin kuitenkin odotella vielä hetken ja kirjoittaa samalla ajatuksia retkestä ylös. Jonkin ajan päästä sade lakkasi, ja huomasin ilokseni sen ajaneen myös kaikki luvattomat kalastajat pois alueelta. Jotenkin tuossa ikävässä mielentilassa en myöskään osannut ajatella, että useinhan sateen jälkeinen auringonlaskunaika on yksi parhaista hetkistä olla liikkeellä kameran kanssa. Ja toden totta, taivaalle ilmestyi hetkeksi kaksinkertainen sateenkaari ja iltavalo oli muutenkin kerrassaan upea kokemus lintutornista katsottuna. Ikävät fiilikset olivat tiessään, kun palasin vielä kuvaamaan koskea auringon laskiessa mailleen.
Valon jo hiljalleen loppuessa oli aika lähteä. Koskelta palatessani kuitenkin huomasin, että nyt lehmät olivat liikkuneet laitumella ja asettuneet suoraan minun ja auton väliin. Alkoi olla jo yö, ja mietin, että mitähän nuo otukset nyt tykkää, jos hipsin siitä heidän ohitse. Myönnettäköön, että en ole koskaan ollut näin lähellä lehmää, joten tilanne oli minulle ihan uusi. 😁 Kyllä he kuitenkin ihan ystävällisesti antoivat minun kulkea veräjästä, vaikka vähän jännittikin.
Loppujen lopuksi Puurijärven ja Isonsuon kansallispuisto jätti vähän ristiriitaisen maun. Reittien lyhyyden vuoksi tämä ei retkipaikkana ollut kovin mielekäs, ja jos olisin päättänyt lähteän sateen aikaan pois, niin koko kokemus olisi varmasti ollut hyvinkin mollivoittoinen. Onneksi päätin kuitenkin odottaa iltaan asti, sillä noina hetkinä sain kokea yhden elämäni hienoimmista auringonlaskuista. Pelkästään sen perusteella tämänkin reissu kannatti lopulta tehdä.
