Ensimmäinen kansallispuistovierailuni: Urho Kekkosen kansallispuisto
Oli marraskuu, lumi maassa ja auringonvalo loppunut jo hyvän aikaa sitten kun saavuin vuokra-autollani Kiilopäälle, Urho Kekkosen kansallispuistoon. Seuraavat päivät tulisin viettämään täällä vuokramökissä tehden samalla päiväretkiä UKK:n talvisiin maisemiin. Edessä olisi elämäni ensimmäinen varsinainen kansallispuistovierailu.
Urho Kekkosen kansallispuisto tunnetaan varmasti paremmin vaellus- kuin päiväretkikohteena. Oma retkiharrastukseni oli kuitenkin tässä vaiheessa täysin alussa, joten halusin aloittaa helpolla. Vaeltaminen talvisessa UKK:ssa ei siis tullut kysymykseen, mutta katsoin kuitenkin mahdolliseksi kulkea Kiilopäältä lähteviä polkuja sen verran kuin huvittaa ja ottaa samalla tuntumaa retkiharrastukseen ja -varusteisiin.
Kiilopäältä ei tarvitse lähteä vaeltamaan kohti puiston sisuksia, jos haluaa nauttia vain päiväretkeilystä. Paikalta lähtee useampi rengasreitti, jotka on mahdollista kulkea päivässä. Talviolosuhteet toivat kuitenkin oman haasteensa kulkemiseen, joten läheskään kaikkia polkuja ei päässyt kulkemaan kovin pitkälle pelkillä vaellussaappailla. Pisin kohteeni oli Niilanpään autiotupa, noin neljän kilometrin päässä Kiilopäältä.
Koska tällä reissulla oli tarkoitus tutustua retkeilyyn, oli mm. nuotion sytyttäminen opeteltavien asioiden listalla. Aloittelijalle talviolosuhteet eivät varmasti ole siihen kaikkien otollisimmat, ja kieltämättä notskin sytytys pakkasessa oli sytytyspalojenkin kanssa melkoisen haastavaa. Jonkinlaisen lopputuloksen sain kuitenkin aikaan, vaikka se ei pakkassäässä paljoa lämmittänytkään.
Myös veden keittäminen talvisäässä risukeittimellä oli minulle uutta. Sain kuitenkin aterian aikaan, vaikka vesi aterioineen jäähtyikin kylmässä säässä hyvin nopeasti.
Poropolulla kohtasin korealaisen maailmanmatkaajan. Kuljimme polkua samaan suuntaan ja jossain vaiheessa aloimme jutella. Paikka oli hänelle yhtä uusi kuin minullekin, ja epäilimme molemmat kuinka pitkälle mahtaisimme hangessa päästä. Kohtasimme poroaitauksen, jonka portista menimme sisään. Kovin pitkään emme kuitenkaan enää kyenneet polkua jatkamaan, sillä se alkoi upottaa. Korealainen oli varustautunut selkeästi huonommin kuin minä, ja päätti tässä vaiheessa kääntyä takaisin. Vaikka tiemme erkanivat, hän kuitenkin halusi minusta yhteiskuvan muistoksi. Kovin pitkäaikainen ero ei kuitenkaan ollut, sillä omat vaellussaappaanikaan eivät upottavassa hangessa enää auttaneet ja takaisin oli palattava.
Päiväretkien parasta antia oli Kiilopään huiputus. Se lienee UKK:n tunnetuimpia päiväretkikohteita eikä varmasti syyttä. Päätin lähteä yrittämään huiputusta niin ikään vaellussaappailla, mikä tuntui aluksi hyvinkin mahdolliselta, sillä reitti oli tallattu hyvin pitäväksi. Ylemmäs kavutessa lumi alkoi kuitenkin hiljalleen upottaa ja näkyvyys heiketä. Lopulta sumuisessa tunturissa oli vaikeaa nähdä juuri muutamaa metriä pidemmälle. Välillä oli myös se ja sama mihin suuntaan katsoi, kun joka puolella näkyi vain valkoista lunta.
Olin saanut kiivetä huippua kohti lähestulkoon yksin, mutta jossain kohtaa takaa alkoi tulla väkeä. Ilmeisesti jossain lumen alla kulki portaat, sillä tietyt kohdat lumesta tuntuivat pitävän tosi hyvin ja muut upottavan lähes välittömästi. Takaa tuleva porukka meni ohitseni, he tuntuivat löytäneen parhaan kohdan ylitykselle. Heidän jälkiä seuratessa kipuaminen etenikin tästä eteenpäin huomattavasti sutjakkaammin.
Huipulle pääsy oli odotettu hetki. Vastassa ei kuitenkaan ollut upeat maisemat, joita ihailla, vaan entistä sakeampi sumu. Käytännössä ei tuntunut olevan väliä oliko huipulla vai puolimatkassa, sillä näkyvyys joka suuntaan oli yhtä huono. GPS kuitenkin toimi, joten pystyin todentamaan huipulla käyneeni. Vaikka maisemat jäivät näkemättä, oli alas tullessa hieno fiilis siitä, että olin juuri saanut tehtyä ensimmäisen tunturihuiputukseni sumuisessa talvisäässä.
Urho Kekkosen kansallispuiston päiväretket jättivät hyvän fiiliksen. Jälkeenpäin kun reissua muistelee, se tuntuu ehkä olleen enemmän lomareissu kuin varsinainen retkireissu - ainakaan sillä tavalla miten retkeilyä tänä päivänä harrastan. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeellä ja jokainen on alussa aloittelija.
