Retki kolmen valtakunnan rajapyykille & Saanan huiputus

Kolmen valtakunnan rajapyykki

Kilpisjärvellä, aivan Suomen käsivarren perukoilla sijaitsee piste, jossa yhdistyy kolme pohjoismaata: Suomi, Ruotsi ja Norja. Paikkaa kutsutaan Kolmen valtakunnan rajapyykiksi, ja siellä on mahdollista vierailla joko tunturien halki retkeillen tai julkisella venekyydillä (M/S Malla & M/S Maria). Patikoiden toteutettuna matka parkkialueelta kohteeseen ja takaisin on kunnioitettavat 20 kilometriä pitkä, kun taas venekyydillä vierailu on mahdollista toteuttaa noin kuuden kilometrin edestakaisella kävelylenkillä.

Me valitsemme vierailutavaksi tällä kertaa edellisten yhdistelmän: menemme kohteeseen veneellä, ja kävelemme sitten tunturien halki takaisin Kilpisjärvelle majapaikkaamme. Näin toteutettuna patikointia kertyy yhteensä 15 kilometriä, ja voimme toteuttaa paluumatkan oman aikataulumme mukaan. Paluumatkan varrella sijaitsee kuulemma myös hieno vesiputous, minkä näkemistä odotan innolla.

Matka Kolmen valtakunnan rajapyykille alkaa siis venematkalla Kilpisjärven retkeilykeskuksen läheisyydestä aamupäivällä. Matka kestää puolisen tuntia, minkä jälkeen rantaudutaan kolmen kilometrin päähän rajapyykistä. Loppuosa matkasta taitetaan jalan helppokulkuista polkua pitkin.

Kuten lähes aina, en ole halunnut "spoilata" retkikohdetta itselleni liiaksi etukäteen, joten minulla ei ole aavistustakaan, mitä rajapyykillä on vastassa. Otaksun, että jonkinlainen maamerkki rajojen yhdistymispisteessä varmaan on, ja sellainen paikalta toki löytyy. Perillä, veden äärellä meitä odottaa betoninen rakennelma, joka mielestäni muistuttaa hieman ylösalaisin olevaa mehujäätä! Sen ympärille on rakennettu taso, jota kävelemällä on mahdollista vierailla usean valtion alueella. Siinähän sitä sitten tulikin tehtyä ulkomaanmatka sekä Ruotsiin että Norjaan!

Rajapyykillä käy kova kuhina, kun kaikki venekyydin mukana olleet ovat kokoontuneet katsomaan paikkaa, jossa kolme valtakuntaa yhdistyy. Kohde hiljenee kuitenkin nopeasti, kun ensimmäiset paluukyytiä tarvitsevat lähtevät kulkemaan polkua takaisin. Meillä ei kuitenkaan ole hoppua, ja pistäydymme vielä läheisellä Kuohkimajärven autiotuvalla syömässä retkieväät. Sen jälkeen onkin aika lähteä talsimaan takaisin kohti Kilpisjärveä ja majapaikkaamme.

Reitti rajapyykiltä takaisin Kilpisjärvelle osoittautuu varsin haastavakulkuiseksi. Kiviä ja epätasaisuutta riittää eikä helteinen heinäkuu varsinaisesti paranna tilannetta. Ensimmäisen ison nousun jälkeen polku hieman tasaantuu ja pääsemme ihailemaan ympärillä aukeavaa tunturimaisemaa.

Tunturin päältä avautuvat hienot maisemat eri puolille luonnonpuistoa. Horisontissa näkyy lumen peittämiä tuntureita ja vuoria, joita pysähdymme ihastelemaan. Tästä eteenpäin polku helpottuu olennaisesti ja pian saamme nähdä myös hienoja tunturipuroja. Parissa kohtaa reitti kulkee näiden purojen yli, mutta ylitykset ovat onneksi helppoja.

Jonkin aikaa polkua kuljettuamme koittaa reitin hienoin kohta: Kitsiputous. Minulla ei ollut putouksen suhteen mitään ennakkotietoa, joten yllätyn huomatessani, että tässähän on Suomen mittapuulla yksi hienoimpia näkemiäni vesiputouksia! Vesi putoaa kallioilta usean putouksen sarjana, joista hienoin sijaitsee aivan polun vieressä. Reittimme kulkee suoraan putouksen muodostaman virran ylitse. Vaikka putous on näyttävä, on sen vesimäärä melko maltillinen, joten pienellä tasapainoilulla ylitys onnistuu helposti.

Matka jatkuu Kitsiputoukselta ylöspäin ja saavumme jälleen yhden tunturin huipulle. Jostain kaukaa kuulua porojen kellojen kilinää. Kuvittelen niiden olevan ihan jossain lähellä, mutta ääni taitaakin kantautua aivan toisen tunturin laelta. Avoimessa tunturissa kaukaakin tulevat äänet voivat kuulua yllättävän selkeästi.

Loppuosa polusta koettelee jälleen kuntoa, sillä nousua ja laskua riittää. Lopulta saavumme parkkialueelle, josta kävelemme vielä maantien reunaa pitkin parin kilometrin matkan lähtöpaikalle Kilpisjärven retkikeskukselle. 15 kilometrin taival tulee viimein päätökseen. Päätöksemme mennä rajapyykille veneellä ja kävellä takaisin Mallan halki osoittautui hyväksi ratkaisuksi ja retkestä jäi hyvä fiilis, vaikka polun vaikeakulkuisuus pääsi hieman yllättämään.

Saanan huiputus

Toisena retkipäivänä on aika kokea Kilpisjärven toinen suosittu retkikohde eli Saana-tunturi. Polku Saanalle lähtee samalta parkkipaikalta, mihin eilinen polku päättyi. Minulla käy mielessä ajatus, että millaistahan olisi ollut eilisen rankan polun päälle vielä jatkaa kulkua Saanan huipulle asti! Nyt takana on onneksi hyvin nukuttu yö, joten huiputus sujuu toivon mukaan helpommin kuin tässä kuvitelmassa.

Polku lähtee kapuamaan tutulta parkkipaikalta suoraan ylöspäin. Melko pian saavutaankin jo taukopaikalle, jonka keskiössä on hieno kota. Päätämme pistäytyä kodalla kunnolla vasta paluumatkalla, "palkintona" kipuamisesta.

Saanalle kulkeva polku on pääsääntöisesti leveää ja helppokulkuista, joskin hieman kivikkoista. Paikalla oleva kyltti kertookin huipulla vierailevan joka kesä noin 25 000 kävijää. Väkeä onkin liikkeellä runsain mitoin myös tänään, vanhuksista alle kouluikäisiin lapsiin.

Huipulle vievä reitti on noin viiden kilometrin pituinen. Se ei ole paljon, mutta kivikkoisessa ja ylöspäin vetävässä polussa matka tuntuu pitkältä. Jokainen mäki, jonka jälkeen luulemme saavuttavamme huipun, paljastaakin vain lisää kivikkoa ja uuden mahdollisen huippukohdan. Lopulta jossain edessämme siintää radiomasto. Siitä tulee polun viimeinen kiintopiste, sillä tunturin huippu sijaitsee aivan tuon maston vieressä.

Lopulta koittaa hetki, kun loputtomalta tuntuneet mäet ja nousut saavuttavat huippunsa ja Saanan korkein kohta löytyy. Siellä meitä on vastassa - rumpujen pärinää - postilaatikko! Laatikosta paljastuu lähes täysi vieraskirja, johon kaiverramme puumerkkimme. Laatikon viereen on kyhätty kivikasa, jonka päällä väki ottaa itsestään kuvia Saanan huipulla. Jossain vaiheessa myös polun varrella eräs ohittamamme taapero perheineen saavuttaa huipun ja ottaa paikalla ryhmäkuvan.

Saanan reitti ei tarkalleen ottaen lopu vielä tunturin huippukohtaan, vaan polku jatkuu vielä tästäkin lyhyen matkaa eteenpäin. Vasta polun pää paljastaa kokonaisuudessaan sen, mitä oikeastaan lähdin tältä matkalta etsimään, eli upea näkymä Kilpisjärvelle Saanan laelta!

Vaikuttaa siltä, että suurin osa Saanan vierailijoista jää samoilemaan huipulle, eikä kulje polun päähän asti tälle maisemapaikalle. Toki raskas nousu on vaatinut veronsa, mutta jos ylös asti kapuaa, suosittelen ehdottomasti käymään myös polun päässä. Kilpisjärven näkeminen tästä vinkkelistä onkin hyvä päätös vierailullemme Suomineidon käsivarteen.