Kotona ikimetsässä
41 kansallispuistoa ja muita retkeilytarinoita

Kaksi retkeä uudessa Sallan kansallispuistossa

25.7.2022 / Jari Hanhela

Sallan kansallispuisto on maamme 41. kansallispuisto, joka sijaitsee Lapissa Sallan kunnassa. Kansallispuisto avattiin käyttöön vuoden 2022 kesäkuussa, sattumoisin juuri syntymäpäivänäni. Vajaa vuosi sitten olin saanut valmiiksi kierroksen kaikkiin Suomen kansallispuistoihin, joten olisi ollut hienoa kokea uuden kansallispuiston vihkiminen käyttöön merkkipäivänäni. Aikataulut eivät kuitenkaan antaneet myöten, mutta pääsin onneksi vierailemaan uunituoreessa kansallispuistossa jo pian heinäkuun lopulla.

Saavumme Suvin kanssa Sallan luontokeskukseen, vanhalta nimeltään Poropuistoon. Paikalta lähtee useita erilaisia reittejä viralliseen puistoon sekä suojelluille metsäalueille. Emme ole etukäteen osanneet päättää, mihin suuntaan lähtisimme kulkemaan, sillä ainakin kartalla puisto vaikuttaa vielä varsin keskeneräiseltä: muun muassa puuttuvia käymälöitä ja rakennustyömaita oli merkattu usean reitin varrelle.

Ruuhitunturin kierros (14 km)

Päätämme lähteä kulkemaan merkattua reittiä kohti Ruuhitunturia. Luulemme lähtevämme kiertämään polkua vastapäivään, mutta emme olekaan varmoja reitistä, ja päädymmekin vahingossa myötäpäivään kulkevalle polulle. Polku sivuaa aluksi upeaa Tammakkolampea, ja jatkuu sitten ylös kohti Pirttivaaraa, joka on ylitettävä ennen Riihitunturille pääsyä.

Sallan kansallispuisto
Tammakkolampi

Reitin alkupäästä Pirttivaaran laelta löytyy muutama ihan hieno maisemapaikka, joita on pakko pysähtyä ihailemaan hieman pidemmäksikin aikaa. Jossain kohtaa laskeudumme Pirttivaaralta alas, minkä jälkeen alkaa heti uusi nousu Ruuhitunturille. Yllätyn, kuinka hienoa suomaisemaa tunturille johtavan polun varrelta löytyy.

Sallan kansallispuisto
Pirttivaaran maisemia

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Noin puolivälissä kierrosta saavumme Ruuhitunturin taukopaikalle, josta löytyy päivätupa ja kahvila, joka tosin on harmiksemme kesällä kiinni. Mahtaisimmekohan joskus palata tänne talviaikaan hiihtäen? Kahvilassa vierailu kesken hiihtoreissun olisi varmasti hieno kokemus!

Sallan kansallispuisto
Riihitunturin kahvila

Sallan kansallispuisto
Riihitunturin päivätupa

Paikalta on enää lyhyt matka lintutornille, joten päätämme jatkaa matkaa ja pitää tauon vasta tornissa. Lyhyt kipuaminen Riihitunturin huipulle ottaa koville, mutta pian torni ja sen takaa paljastuva aivan upea maisema ilmestyy näkökenttään. Kapuamme torniin, ja voi että mitkä maisemat! Mihin tahansa suuntaan katsookin, niin näkymä hivelee silmiä.

Sallan kansallispuisto
Riihitunturin lintutorni

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Ihailemme maisemia pitkän aikaa. Samalla yritämme hahmottaa maiseman ja tornissa olevan kartan välistä suhdetta. Onko tuo kartalla näkyvä järvi kenties tuo pieni läikkä tuolla metsän keskellä? Samalla opimme, että varsinainen Sallatunturi sijaitsee rajan takana Venäjän puolella, jota yritämme tähystää. Ilmeisesti rajan pitäisi näissä korkeuksissa jo näkyä, mutta emme ole sen sijainnista aivan varmoja.

Maisemien ihailun ja välipalan jälkeen on aika jatkaa matkaa. Kuljemme edellä mainitun taukopaikan ohi uudestaan, minkä jälkeen matka jatkuu kohti Hangasjärveä. Matkalla sinne laskeudutaan pikkuhiljaa Riihitunturia alas ja palataan hetkeksi taas hienoihin suomaisemiin.

Sallan kansallispuisto

Hangasjärvelle saavuttuamme huomaamme paikalla mielenkiintoisen pikku yllätyksen: paikalle on tuotu puinen kiikkustuoli. Tällaista en olekaan leiripaikalla koskaan ennen nähnyt! Kiikkustuoliin voi tuudittautua vieressä olevan kyltin kanssa, jonka sisältämän viestin mukaan Salla sijaitsee "keskellä ei mitään". Kiikkustuolin ohella paikalta löytyy onneksemme myös kuivakäymälä, vaikka sellaista ei alkujaan kartan mukaan pitänyt olla.

Sallan kansallispuisto
Hangasjärven laavu

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto
Hangasjärvi

Matkaa on taitettu tässä vaiheessa noin kymmenen kilometriä, ja se alkaa jo tuntua jaloissa. Olemme ihan tyytyväisiä, että reitin raskaimmat osuudet eli tuntureille kiipeämiset ovat takana päin. Loppuosa reitistä, muutama kilometri, kuljetaan metsäisissä maisemissa takaisin kohti Sallan luontokeskusta. Polun varressa meidät yllättää pieni puro, jonka varrelta löytyy itsepalveluna suoritettava arktinen jalkakylpy.

Sallan kansallispuisto
Kastaisitko jalkojasi tässä?

Kolmiloukkosen kierros (3,5 km)

Palaamme seuraavana päivänä takaisin Sallan luontokeskukselle. Tämän päivän aiomme ottaa rennommin. Lähdemme kulkemaan kohti aivan lähellä sijaitsevaa Kolmiloukkosen järveä, jonka aiomme kiertää. Järvi on verrattain pieni, mutta reitin varrelta pitäisi löytyä parikin taukopaikkaa.

Ensimmäinen taukopaikka tulee vastaan nopeasti. Saavumme laavulle juuri ennen kuin alkaa sataa. Laavulla on mukava syödä eväät ja tunnelmoida sateessa, kuitenkaan kastumatta.

Sallan kansallispuisto
Kolmiloukkonen 1

Sallan kansallispuisto

Kierros jatkuu kohti upeaa suomaisemaa. Sade on hellittänyt, mutta taivas on yhä harmaa. Se tekee tunnelmasta kiehtovalla tavalla synkän.

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Saavumme toiselle taukopaikalle, joka on nimetty kartalla osuvasti Kolmiloukkonen kakkoseksi. Ensimmäisellä leiripaikalla ei näkynyt ketään, joten yllätykseksemme tältä leiriltä löytyy useampikin porukka sekä runsaasti erilaisia yömajoitteita. Pidämme jo toisen tauon lyhyen ajan sisään.

Loppuosa reitistä kulkee kivikkoisessa maastossa. Viimeistään tässä vaiheessa huomaan yllättyneeni reitin monipuolisuudesta. Kartalla lyhyt kierros suhteellisen pienen järven ympäri ei näyttänyt mitenkään erityiseltä, mutta maastossa näyttääkin olevan paljon nähtävää.

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Sallan kansallispuisto

Reitin lopulla sivutaan vielä hieman suomalaista sotahistoriaa, kun kohtaamme talvisodan aikaisen Kaunisharjun kenttälinnoitteen. Muistamme taas olevamme lähellä oman valtiomme rajoja, joita on aikanaan hengellä ja verellä puolustettu.

Sallan kansallispuisto

Yhteenveto

Sallan kansallispuisto tarjosi parin päivänä aikana varsin hienoja maisemia. Puistossa ja lähialueilla riittää tutkittavaa vielä seuraavaankin kertaan, sillä moni pohdinnassa ollut reitti jäi tällä kertaa kokematta. Ennalta mietin, kuinka hyvin retkikansa olisi uuden kansallispuistomme löytänyt, mutta ainakaan tämän reissun perusteella väkeä ei ollut ruuhkaksi asti. Oli myös positiivinen yllätys, että oletettu puistorakenteiden keskeneräisyys ei tällä vierailulla onneksi juurikaan maastossa näkynyt. Mikä parasta, tämän reissun jälkeen voin taas väittää vierailleeni maamme kaikissa kansallispuistoissa - ainakin seuraavan kansallispuiston perustamiseen asti.

Copyright © Jari Hanhela