Keväinen retki Liesjärven kansallispuistossa
Ilmojen lämmetessä ja valon lisääntyessä on taas alkanut tehdä mieli viedä itsensä luonnon ääreen retkeilemään. Päiväretkikohteeksi valikoitui tällä kertaa Liesjärven kansallispuisto, jonne on Tampereelta noin puolentoistatunnin ajomatka. Puiston ehkä parhaat palat, Liesjärven selkää halkova Kyynäränharju ja Korteniemen perinnetila, ovat jo tuttuja parin vuoden takaa, mutta mieluusti niitä lähtee katsomaan uudestaankin.
Retki lähti liikkeelle Lehdoksen parkkipaikalta varsin pilvisessä ja viileässä säässä. Tarkoitus oli kulkea aluksi metsän läpi muutama kilometri puiston ehkä tunnetuimmalle paikalle Korpinlahteen ja jatkaa sieltä edelleen kohti Hyypiökallioita ja näköalapaikkaa. Jotain uuttakin siis olisi luvassa, sillä näköalapaikalla en ole aiemmin käynyt. Paluumatka kulkisi pitkälti samaa reittiä takaisin, mutta lopussa olisi tarkoitus vielä tehdä lyhyt visiitti Korteniemen tilalla.
Tällä reissulla olin päättänyt kokeilla suunnistusta ensimmäistä kertaa kartalla ja kompassilla, ilman paikannuksen tuomaa apua. Vaikka reitti oli ennalta tuttu, ei itsensä paikantaminen kartalta ollutkaan niin helppoa kuin aluksi kuvitteli. Vaikka polku näyttää kartalla varsin suoralta, on pätkällä todellisuudessa monenlaisia mutkia ja hajautuvia sivupolkuja. Onneksi kompassin avulla pystyin kuitenkin päättelemään, että olen suunnilleen oikeaan suuntaan menossa. Kieltämättä paikannuksen tuoma apu on ollut retkillä itselle niin suuri apu, että sen puuttuminen aiheuttaa lieviä kuumotuksen tunteita. Toisaalta, ehkä juuri siksi on hyvä yrittää opetella suunnistusta ilman sitä, koskaanhan ei tiedä milloin tosipaikka tulee eteen.
Metsäpolku oli varsin hiljainen, vaikka lähtiessä parkkipaikalla oli ollut runsaasti autoja. Tiesin kuitenkin, että Korpinlahdessa väkeä varmasti olisi, eikä luulo osoittautunut vääräksi. Kyseisessä paikassa reitti kaventuu ja kulkee kirjaimellisesti keskeltä järveä noin kilometrin mittaisen matkan. Kyseinen kohta tuntuu olevan varsin suosittu samoilupaikka, eikä varmasti vähiten siksi, että paikalle pääsee myös suoraan autolla reitin molemmista päistä. Reitin ehkä hienoin kohta on kahden niemen väliin rakennettu puusilta.
Korpinlahdelta käppäily jatkui kohti Hyypiökalliota. Kalliolle päästyäni sain todistaa hienoa näköala Tapolanjärvelle, vaikkakin puusto hieman sitä peittikin. Paikkaa oli itseni lisäksi ihastelemassa myös venäläinen nuorten retkiryhmä, jotka ottivat paikalla kuvia.
Kun olin ihaillut kalliolta avautuvia maisemia riittävästi, oli aika aloittaa paluumatka. Pohdin suorittavani päivän aterioinnin päästyäni takaisin Korpinlahteen, mutta välipaloista huolimatta kasvava nälkä pakotti etsimään sopivan ateriointipaikan jo aiemmin. Sattumalta paikkaa etsiessäni löysin Tapolanjärven rannalta vapaan puisen retkipöydän, joka sattui olemaan vapaana.
Vajaan kolmen vuoden ajan kestäneen retkeilyharrastuksen aikana olen kokeillut ruoanlaittoon useita erilaisia ratkaisuja. Tähän asti toimivin järjestely on ollut Primus Lite -retkikeitin. Järjestelmä sisältää kaasupulloon kiinnitettävän pienen pannun, jossa vettä lämmitetään. Aiemmin minulla oli käytössä erillinen kattila, ja siihen verrattuna näen tässä järjestelmässä lähes pelkkiä etuja: se vie vähän tilaa ja vesi kiehahtaa pannussa minuuteissa myös tuulisessa säässä. Lisäki kaasua kuluu vähemmän ja ruokaa on helppo hämmentää, koska pannu pysyy varmuudella kiinni kaasupullossa. Ruoka myös pysyy mukavan lämpimänä koko aterioinnin ajan ja tarvittaessa sitä voi hauduttaa kannen alla. Olenkin ollut hyvin tyytyväinen tähän hankintaan. Haittapuolena pannuun ei mahdu juuri yhden ihmisen ateriointia isompaa annosta, mutta sooloretkeilyssähän tämä ei ole ongelma.
Retkiruokana minulla oli tällä kertaa Outdoor Gourmet -perunamuusiannos. Monesti retkiruokaa on kiva valmistella kotona itse lämmitettäväksi, mutta välillä mukaan kaipaa jotain helposti valmistuvaa. Mitään halvimpia retkieväitä nämä eivät ole, mutta vaivattomia kyllä ja ihan maukkaitakin.
Jossain kohtaa paluumatkaa päätin poiketa tutulta polulta hieman syrjemmälle ja pystyttää päiväriippumaton. Leiriytyminenhän on kansallispuistoissa sallittu vain merkityillä paikoilla, mutta rajoitus ei koske päiväriippumaton pystytystä. Riippumatto on minulle vielä kohtuullisen uusi retkiväline, ja olinkin aikanaan ihan pihalla sen pystytysmenetelmästä. Narut eivät millään tahtoneet asettua paikalleen ja usein sainkin riippumaton pystytettyä puolivahingossa, ymmärtämättä ihan täysin miten viritys toimii. Pikkuhiljaa pystytykseen on kuitenkin alkanut tulla selvyyttä ja rutiinia.
Riippumatossa loikoillessa on helppo unohtaa maailman murheet. Ilmassa leijuessa on mukava vain kuunneella luonnon ääniä ja katsella kun puut heiluvat tuulessa. Siinä hetkessä on vain minä ja ympäröivä luonto. Näin keväällä ilmat ovat tosin vielä sen verran viileät, että lämmikettä sopii olla mukana myös päivällä, jos aikoo riippumattoilusta nauttia.
Parin tunnin loikoilun jälkeen oli aika purkaa matto ja jatkaa matkaa kohti Korteniemen tilaa. Tässä vaiheessa tuuli alkoi hiljalleen yltyä ja pieni sadekin uhkasi kastella väsyneen retkeilijän. Korteniemeen saavuttuani paikalla avautui tuttu hieno maalaismaisema: paljon vanhoja taloja ja laidunmaata - ja kaatuneita aitoja. Taloja ja maisemia oli helppo ihailla pitkään, eikä sitä tunnelmaa pieni sadekaan saanut pilattua.
Retken ollessa hiljalleen päätöksessään päädyin vielä hetkeksi kuulostelemaan Liesjärven aaltojen tuottamaa ääntä niiden iskeytyessä rantaan. Tuo on varmasti yksi rauhoittavimpia ääniä, mitä maailmassa on olemassa. Onneksi se on myös täällä Suomessa varsin helposti löydettävissä aina uudestaan.
Parkkipaikalle saavuttuani totesin itselle taas melko tutun näyn: olin jälleen viimeinen lähtijä. Usein kun metsäretkeltä palailen, on jo hämärää tai jo hyvinkin pimeää, eikä muita kulkijoita tule juurikaan enää vastaan.
Kuljetulle reitille tuli pituutta kaikkinensa noin 14 kilometria.