Kaksi retkeä Repovedellä
Repoveden kansallispuistossa suunnitelmani oli tehdä kaksi erillistä päiväretkeä ja sinä aikana tutkia puiston kaikki keskeiset paikat. Ensimmäisenä retkipäivänä oli tarkoitus kiertää hieman pidennetty Ketunlenkki. Lähtöpaikalla minua oli vastassa aikas kiva opastekyltti:
Tekemäni retkisuunnitelma meni uusiksi jo heti alussa, kun saavuin rikkoutuneelle riippusillalle. Olin kyllä kuullut monestakin mediasta, että jossain näillä main oli riippusilta hajonnut, mutta tarkemmasta sijainnista en ollut perillä. Jotenkin kai ajattelin, etten siihen varmaan itse törmää. Myös rikkoutuneesta riippusillasta mahdollisesti kertoneet ilmoitukset olin siivuttanut täysin.
Vaihtoehtoisen reitin pohdinta tuntui hankalalta, koska tämä oli rengasreittini ainoa järkevä ylityspaikka. Onneksi takaisin palattuani huomasin, että reitin alussa tosiaan oli tiedote rikkoutuneesta riippusillasta sekä korvaavasta venekyydistä. Varmaan olisin rikkoutuneen riippusillan halunnut kuitenkin nähdä joka tapauksessa.
Venekyydille mukaan tuli runsaasti ulkomaalaisia retkeilijöitä eri maista, ja moottoriveneen ollessa kyseessä järvi ylitettiin varsin sutjakkaasti. Olisihan tuosta kyydistä nauttinut pidempäänkin. Joka tapauksessa tämän ansiosta reittiä ei sittenkään tarvinut oleellisesti muuttaa.
Pienen aterioinnin jälkeen retki jatkui Katajavuorelle, jonne kiipeäminen laittoi kunnon koville. Kapuaminen tapahtui miltei pystysuoria portaita pitkin. Se kuitenkin kannatti, sillä palkinnoksi sain ihailla korkealta komeaa järvimaisemaa. Maisemaa ihaillessa ehti kulua useampikin tovi.
Katajavuorelta kävely jatkui yhä syvemmälle puistoon kohti Kuutinkanavaa, joka sijaitsee jotakuinkin keskellä puistoa. Itse kanavassa ei ehkä ollut niin paljoa nähtävää kuin olin kuvitellut, mutta paikka oli hieno. Paikalla voi myös leiriytyä, ja kaunis kesäsää olikin houkutellut paikalle runsaasti väkeä.
Kuutinkanavalta alkoi pikkuhiljaa kävely takaisin lähtöpaikalle. Reittiä oli kuljettu silmämääräisesti noin puolet. Se tuntui sitäkin pidemmältä, koska loppuosuudella ollut enää mitään erityistä nähtävää - paitsi vedenylityspaikalla sijaitseva Ketunlossi. Henkilökuntaa ei luonnollisesti ollut paikalla, joten itsensä oli hilattava vastarannalle käsivoimin. Hilaaminen oli hauskaa, joskin myös paljon raskaampaa kuin kuvittelin. Se olikin ensimmäinen kerta, kun olen tällaisella välineellä vesiä ylittänyt.
Toinen retkipäivä lähti liikkeelle puiston pohjoisosasta Saarijärven parkkipaikalta. Tällä retkellä oli tarkoitus nähdä ainakin Olhavanvuori ja Mustalamminvuoren lintutorni. Matkalla sinne minua hämmensi "poltettu metsä".
Olhavanvuoren maisemat olivat hienot, mutta erityisesti Mustalamminvuoren näköalatornista avautuva maisema jäi mieleen. Kyseessä lienee puiston ehkä tunnetuin näköalapaikka.
Kiipeilyä sai harrastaa jonkin verran, koska mielin nähdä puiston kaikki korkeat paikat. Maisemat olivat kuitenkin hienot ja olin hyvin tyytyväinen siihen, että olin varannut aikaa vierailla puistossa kahtena päivänä. Myös lähtö eri paikoista osoittautui hyväksi ideaksi.
Palatessani lähtöpisteelle huomasin jonkun retkiporukan tutkivan Ketunlenkin esitettä. Olivat lähdössä kyseiselle viiden kilometrin polulle. Yritin ohjeistaa, että kyseinen polku sijaitsee puiston toisella puolella, ihan eri sisääntuloportilla. Eivät kuitenkaan tainneet kuulla. Noh, heille tuli sitten vähän pidempi päiväretki...
Ensimmäinen salamakuvani
Repoveden kansallispuiston reissun aikana vietin yöni Orilammen Majalla. Kyseinen paikka sijaitsee Hiillosenselkä-nimisen järven rannalla. Paikalla on hiekkaranta ja pitkä laituri. Ensimmäisen retkipäivän iltana kävin rannalla uimassa. Paikalla ei ollut ketään, joten sain nauttia uimisesta itsekseni. Aavistelin, että tänä iltana saattaisi ukkostaa.
Myöhemmin, kun pimeys oli jo laskeutunut, päätin harjoitella hieman yökuvausta. Olosuhteiden vuoksi olin ihan fiiliksissä: oli lämmin kesäyö ja ukkonen jyrisi jossain kaukana. Otin aluksi testikuvia mm. kukista ja lampuista, mutta en saanut mitään kovin kiinnostavaa aikaan. Kävelin rannalle olevalle laiturille ja kuulostelin, kuinka ukkonen oli tulossa lähemmäs. Asetin kameran kohti äänen tulosuuntaa ja päätin kokeilla, mitä tästä saisi aikaan pitkällä valotusajalla. En ollut koskaan ennen kuvannut salamoita, joten tämä oli ihan puhdasta kokeilua. Annoin kameran nakuttaa useita pitkiä valotuksia, joiden aikana horisontissa näkyi pieniä salamoita. Salamat näkyivät kuvissa hyvin, mutta olin hieman pettynyt niiden kokoon.
Aavistelin, että ukkonen oli tulossa yhä lähemmäs ja että kohta saattaisi sataa vettä ihan kunnolla. "Vielä yksi testikuva ja sitten menen sisälle", ajattelin. Kameran ottaessa kuvaa horisontissa välähti illan kaunein salama. Livenä katsottuna se oli todella hieno, mutta vielä suurempi hämmennys oli, kuinka hienosti se tallentui myös kameran kennolle. Siinä se oli, ensimmäinen onnistunut salamakuvani. Ensimmäisellä yrityskerralla se osui putkeen, ehkä osin taidon, mutta ennen kaikkea mielettömän tuurin ansiosta.
Kuvan ottamisen jälkeen palailin pikapikaa takaisin majoitustilaan. Matka ei ollut pitkä, mutta aavistukset osuivat oikeaan: vettä alkoi sataa kaatamalla ja ukkonen tuli yhä lähemmäs. Sisällä kuvaa katsellessani tunsin juuri kokeneeni jotain maagista yhdessä kamerani kanssa.