Ensimmäinen yö yksin ulkona Helvetinjärven kansallispuistossa
Jotakuinkin siitä asti kun aloin harrastaa retkeilyä, on ollut haaveena viettää edes yksi yö yksin metsässä. Tähän asti kun olen tehnyt ainoastaan päiväretkiä eri kohteissa. Aloin kuitenkin tosissani innostua tästä harrastuksesta vasta melko myöhään viime syksynä, joten katsoin paremmaksi kokeilla yöpymistä vasta kesällä, kun ilmat lämpenee riittävästi. Se aika on nyt, ja mikäpäs muu tällaisen reissun kohteeksi sopisi paremmin kuin tuo Pirkanmaan kuuluisa Helvetinjärven kansallispuisto.
Reissun suunnittelu alkoi pari viikkoa sitten, kun tilasin itselleni riippumattokamat. Useimmille teltta on varmasti tutumpi yöpymisväline retkeilyharrastuksen alussa, mutta riippumattoretkeilyyn tutustuttuani alkoi tuntua siltä, että se voisi olla enemmän se oma juttu. Kamojen saavuttua aloin harjoitella leirin pystytystä lähimetsässä. Tämä osoittautui todella tärkeäksi, sillä ensimmäinen pystytys ei päässyt oikein edes alkuun kun huomasin, että narujen kiinnitykseen käytettäviä karabiinihakoja on liian vähän. Hätätapauksessa olisi ehkä voinut vain sitoa narut kiinni toisiinsa, mutta hakojen kanssa tuo onnistuu huomattavasti kätevämmin. Toisella harjoituskerralla pystytys sujuikin sitten jo melko hyvin, joten kaikki alkoi olla valmista uutta kokemusta varten.
Vaelluksen alussa huomasin heti yön yli -reissun haittapuolet: täyteen pakattu rinkka on vain niin paljon painavampi kuin kevyehkö päiväreppu. Olin punninnut rinkan kotona ja todennut sen olevan kannettavissa, mutta reissun päällä rinkka osoittautui olevan juuri siinä oman jaksamisen rajalla. Siltikin mukana oli mielestäni vain kaikki tarpeellinen, kamerateline jotakuinkin ainoana tavarana, jonka olisin voinut kuvitella jättäväni setistä pois. Mukaan sekin kuitenkin tuli, joten näillä mentiin.
Olin antanut itselleni henkisesti luvan epäonnistua. Vaikka edessä ei mitään ylivoimaista ollutkaan, niin kokemus oli uusi. Kukaan ei kuitenkaan synny retkeilijäksi, vaan kokeneetkin harrastajat ovat sen ensimmäisen yönsä joskus metsässä viettäneet ja varmasti moni on niitä virheitäkin tehnyt.
Helvetinjärvellä minua odotti hieno maisema: korkealta kallion reunalta avautuva näkymä Helvetinjärvelle. Tämä on kansallispuiston melko varmasti tunnetuin paikka, ja se näkyi myös muiden retkeilijöiden määrässä. Samaisella paikalla sijaitsee myös tunnettu rotko nimeltä Helvetinkolu, jota pitkin laskeuduin jonkin matkaa alas. Laskeutuminen jyrkkää rinnettä alas raskas rinkka selässä kysyi jo hieman varovaisuutta, mutta hyvin se lopulta sujui ja oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Maisemia riittävästi ihailtuani oli aika jatkaa matkaa varsinaiselle leiripaikalle eli Luomajärvelle, jonne johtaa reilun neljän kilometrin mittainen, erittäin epätasainen polku. Päiväretkellä neljä kilometriä ei ole juuri mitään, mutta rinkan kanssa tuli nopeasti hiki.
Pääsin lopulta perille Luomajärvelle, enkä suinkaan ollut ainoa polun taittanut retkeilijä, sillä alueella oli runsaasti telttoja. Onneksi vapaata leiriytymistilaa vielä oli, joten pystyin hyvin aterioimaan ennen leirin pystyttämistä. Aikamoista narujen virittelyähän tuo riippumattoleirin pystytys on, mutta kun tietää, mikä on minkäkin narun tarkoitus, sujui homma alkutuskailun jälkeen melko kohtuullisesti.
Oikeastaan vasta ilta-auringon laskiessa aloin havahtua ajatukseen, että tänä iltana minua ei odotakaan kotona suihku ja oma sänky, vaan peseytyminen tapahtuu luonnon vesissä ja nukkuminen ilmassa keinuen. Mitä pidemmälle ilta eteni, sen hienommaksi tyyni järvimaisema muuttui auringon laskiessa metsän taakse. Nämä on niitä hetkiä, joita eläessä kokee olevansa syvässä rauhan tilassa.
Ilta ja yö alkoi vähän niin kuin pelkäsinkin: alkuun oli todella vaikea saada unta. Yleensäkin nukun vähän huonosti uusissa paikoissa. Eipä se sinänsä haitannut, sillä riipparissa oli oikein mukava vain olla ja kuunnella lintujen laulua. Hyttyset kyllä yrittivät runsain joukoin pureutua riippariin integroidusta hyttysverkosta läpi, mutta onneksi tuloksetta. Ininä oli kuitenkin jatkuvaa, ja öisestä metsästä kuuluvat oudot äänet varmistivat, että pysyin hereillä vielä ainakin pari tuntia ennen nukahtamista.
Valvoessa yö tuntui pitkältä, mutta jossain kohtaa uni kuitenkin tuli ja kyllähän se aamukin lopulta koitti. Keskellä luontoa oli kiva herätä ja riipparissa nukkuminen oli ihan positiivinen kokemus, vaikka nukkuminen vähän ahtaalta tuntuikin. Kesäsäästä huolimatta yö oli kylmä, joten riipparissa ollut paksu makuupussi osoittautui enemmän kuin tarpeelliseksi.
Moni uusi asia olisi voinut mennä vikaan tällä reissulla, mutta ehkä vähän yllättäen kaikki meni lopulta suunnitelmien mukaan. Raskas rinkka oli reissun ainoa epämiellyttävyys, mutta toisaalta lähtöpisteelle palatessa oli vain niin hieno fiilis, kipeistä jaloista ja hikoilusta huolimatta.
Olen nyt saanut olla vuorokauden irti oravanpyörästä. Tämä retkeily toimii itselle mainiosti pienenä itsensä haastamisena, vastapainoksi toimistotyölle. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.